Arkista tarinaa

Tässä blogissa käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun eri vuosikurssien opiskelijat kertovat tarinoita opiskelun arjesta Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä.
Tervetuloa blogimme lukijaksi! Lisätietoa opinnoista Virroilla

perjantai 15. lokakuuta 2010

Tuuliajolla - TAMK Virrat 2010




Tuuliajolla-lyhytelokuva sai positiivista palautetta Lauri Nurkselta vuoden 2010 "Minun elokuvani" -tapahtumassa. Katso elokuva.

Emme malta odottaa!

Täydet muuttolaatikot nurkassa. Pää on tyhjää täynnä. Viimeisen katseen luonti asuntoon jota vielä hetki sitten pystyi kutsumaan kodiksi. Edessä on pitkä matka päämäärään joka päättyy Virroille - uuteen alkuun ja elämänmuutokseen.

Vaikka Virrat ei ole kuuluisa metropolisuudestaan ja kasvottomuudestaan, on uudella opiskelijalla silti hyvä fiilis ja tunne kannustavan ilmapiirin, samanhenkisyyden sekä aidosti auttavien tuutoreiden ansiosta.

Yhteisöllisyydestä huolehtivat opettajat, tuutorit ja koulun henkilökunta, jotta arinkin oppilas oppisi luottamaan uuteen ympäristöönsä. Koulun tavat ja käytännöt tulevat myös pikkuhiljaa tutuiksi.

Ajatus neljästä vuodesta tässä koulussa muiden mediasta kiinnostuneiden opiskelijatovereiden kanssa saa mielenkiinnon nousemaan – olemme kaikki samassa veneessä.

Fiilikset ovat pakostakin positiiviset ja tie edessä näyttää lievästä kivisyydestään huolimatta valoisalta. Vaikka kukaan meistä ei vielä tiedä mitä tuleman pitää, on yksi asia varma: Jos seuraavat neljä vuotta tulevat olemaan samanlaisia kuin ensimmäiset viikkomme ovat olleet, tästä tulee varmasti elämämme seikkailu, jota emme ikinä unohda.

Meillä on vain kolme sanaa – EMME MALTA ODOTTAA!

- KUVA10